keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

2-vuotisonnittelut ja joulua taas!

Kaivelin silppulaatikkoa ja sain tehtyä tämän ja yhden joulukortin paperisälästä. Tänään käytiin Jumbossa ostamassa ristiäisvaatteita ja pääsin salaa luikahtamaan Sinelliin....Tällaisia tarttui taas mukaan.

Ja yksi jouluinen tervehdys silpusta.
Tulipahan heti käytettyä yhtä uutta leimasintakin!






tiistai 28. heinäkuuta 2009

Onnea viiskymppiselle ja koululaiselle

Taas täällä keskellä yötä tehtailen kortteja....
Tämä ensimmäinen tehty taas kiiltokuvalla, joka kovetettu kohopulverilla. Kiltsikka nostettu sitten 3D-tarroilla. Tässä onnittelut opiskelupaikasta. Omppu koholla.


sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

kirpparilöytöjä

Kävin eilen siivoamassa omaa kirpparipöytääni Hyrylässä ja löysin ihania juttuja eräästä pöydästä. Tämä ihminen oli laitellut hyvin vähän kauniita esineitä ja vaatteita esille ja kaikki oli siististi tangolla ja pöydällä. Hänellä oli myynnissä pellavavaatteita ja kauniita koruja. Kaikki oli hinnoiltaan 1-3 euroa! Tämä pöytäliina on siitä pöydästä, hintaan 2 euroa!! Aivan tosi kaunis liina, jota en olisi varmasti ostanut, jos hinta olisi ollut korkeampi, koskapa meillä on kaapit pullollaan liinoja johtuen Intian matkailustani=) Häneltä ostin myös tuon hanskojen taustalla näkyvän roosan pellavahameen, hinta 2,50!
Hanskat on toisesta pöydästä hintaan 1,50. Ostin ne halvan hinnan vuoksi ystäväni ihanalle prinsessatyttärelle, Inekselle. Ja jos olisivat olleet kalliimmat, olisin jättänyt ostamatta.
Mielestäni kirppariperiaate on myydä tarpeetonta tavaraa edullisesti. Tai siis sillä periaatteella itse myyn. Varmaan monia ihmisiä harmittaa, kun jää myyntiviikon jälkeen persnettoa pöytävuokran maksun jälkeen, kun hinnat on taivaissa. Tietysti jokaisen oma asia, millä hinnalla siellä tavaraa myy, mut välillä pistää oikein vihaksi. Tekisi mieli kirjoittaa lappu pöytään, et HALOO! Yksi myi tyhjiä viinipulloja hintaan 8 euroa.....ja sit niitä helkkarin riepuja;rikkinäisiä vaatteita ihan älyttömiin hintoihin roikkuu joka pöydässä, Kaikilla on niitä läjäpäin kotonaan, ni ei varmaan osta lisää sinne pyörimään.
Ja yksi asia mikä suututtaa on nämä, jotka tuo tavaraa omista liikkeistään sinne myyntiin. Kirpparille uutta tavaraa. Noinkohan niistä on maksettu verot? Taas olis Karpolla asiaa! Ainakin Hyrylässä on tosi paljon sisustusliikkeistä tavaroita ja ihka uusia kirjoja läjittäin. Käsityöt on asia erikseen. Niitähän saa myydä tiettyyn summaan saakka verottomana, kunhan ne tosiaan on itse värkättyjä juttuja. Ihan siis periaatteesta jätän tuollaiset kaupan tavarat ostamatta.

taas yöllinen korttitehdas käynnissä...

Tämä kortti on myös tehty sillä kohopulveritekniikalla, millä olen jo tuossa eräämmän kortin vääntänyt. Pienenä yksityiskohtana muuten yksinkertaisessa tekeleessä hiutaleissa olevat timangit ja noel tolleen koholla. Ja tajusinpa juuri, että tässähän on kaksi leimasinta, joita en ole ennen käyttänyt, eli lisää Kirsikan haasteeseen! Samaa rataa mennään.....
Tässä purettuna kirpparilta löytynyt kynttilämansetti, joka mitä luultavimmin pääsee joku yö korttiin.




perjantai 24. heinäkuuta 2009

mökkimatkalle hommia

Löysin vielä tällaisen läjän meidän äidin tekemiä neliöitä. Otan siis nämä kaikki mukaan mökille ja matkalla yritän saada mahdollisimman paljon pääteltyä. Anoppi lupasi taas koota paloista peittoja. Odotan todella innoissani, mitä hän saa näistä kaikista aikaiseksi.On nimittäin aika kirjavaa tilkkua tarjolla, mutta hänellä on kyllä silmää tällaiselle!


tiistai 21. heinäkuuta 2009

Odotettu paketti Australiasta!!!

Kyselin joku aika sitten täällä, että mistäköhän noita ihania Priman kukkasia saisi, kun en oikein löytänyt niitä erivärisinä suomalaisista nettikaupoista. Laura vinkkasi eräästä Australialaisesta nettikaupasta. Tein Lauran kautta tällaisen tilauksen: Kiitoa ihan HIRVEESTI Laura, kun näit tämän vaivan!!! Olen ihan onnessani! Pakko alkaa heti testailemaan uusia hienoja juttuja!

pieniä joulukortteja tällä kertaa

Tänään valmistui erä tällaisia pikkukortteja. Niitä voi käyttää vaikka pakettikortteina. Tontut on leikattu lahjapaperista. Aika veikeitä pikku-otuksia=)

maanantai 20. heinäkuuta 2009

vielä jouluja vietellään täällä=)

Sit vielä tuo samainen kuusi keikkuu suomenkielisen toivotuksen kanssa. Seuraavassa postauksessa on sitten jo uusi idea! Lupaan! Mut ku noita kuusia tuli väännettyä niinkin monta, ni nyt on pitänyt leikkiä heidän kanssaan joka päivä.....

yöpuhteita

Tässä yksi yö taas puuhailin hiljaisessa talossa näitä omia touhujani, kun muut jo nukkuivat.
Eli muuntelin vähän tuota aikaisemmin kokeilemaani mallia. Tein sitä sillai liukuhihnalta, että yksi aikaisempi yö väänsin valmiiksi noita joulukuusia parikymmentä ja sit taas toisella kertaa valitsin noita taustapapruja ja leikkelin niitä, sit niitä voi aina silloin tällöin laitella kasaan muiden puhteiden välissä. Löysin tuollaisen leimasinsetin tuolta jouluroinakasasta. En edes muistanut koskaan hankkineeni sellaista ja sanomattakin on selvää, etten ole sitä testannut. Enkä itse asiassa löydä pienintäkään selitystä miksi olen setin joskus hankkinut....aika turhan näköinen.....
Tällaisen ruman kortin sit hätäpäissäni kokeilumielessä noilla leimoilla tekaisin. Ei tartte alkaa liukuhihnalta noita vääntämään......




sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Nyt on kuulkaa taas näperrettävää!!!

Lapsuuden ystäväni Savosta tuli käymään meillä ja toi tuliaisina äitinsä ja tämän naapurin neulomia neliöitä Intian peittoja varten. Ja niitä ei ollut vähän! Irman kädet ei enää olleet kestäneet lankojen päättelyä ja yhdistämistä, joten hoidan sen puolen(lue:delegoin....)Mutta kylläpä oli rouvat neuloneet.....Hirvee puhti! Kiitos Irma ja Kirsti tuhannesti!!!!! Noista saa monta peittoa! Ja nämä palat äitini tekaisi täällä ollessaan toukokuussa, kun molemmat jännittyneenä odottelimme synnärille lähtöä.


tiistai 14. heinäkuuta 2009

3 peittoa taas lisää!!

Kävin tänään ystäväni Ninan luona tarkastelemassa hänen aikaansaannoksiaan. Hän oli taas pyöräyttänyt 3 uutta peittoa ja 2 hänellä oli siellä kokoamisvaiheessa.....että ahkerana on ollut hän sillä rintamalla. Näiden peiitjen koko oli 80x120 ja yksi oli 80x130cm.
Tosi kivan näköisiä peittoja jälleen Intialaisille lapsukaisille!! Kuvat on otettu kännyllä, joten laatu ei päätä huimaa, mutta varmaan saa selkoa, et minkälaisia peittoja suurinpiirtein on kyseessä.





merry christmas!!!

Tälläisen väkersin yöllä. Päätin samalla, että joka viikko täytyy keksiä joku uusi joulukortti-idea. Tai ainakin joka toinen viikko. Kuinkas monta viikkoa siihen jouluun nyt onkaan?? no vissiin jotain 21. Eli jos nyt edes olis 10 erilaista korttisarjaa joulumyyjäisiin viedä. Viime vuonna meinas käydä kalpaten, kun kaikki kortit meni ja sit myyjäisten toiselle päivälle piti värkätä yöllä muutama kortti. Tänä vuonna ei lopu kortit kesken. Ja omat kortit täytyy tehdä tänä vuonna ajoissa! Yeah right......Joka vuosi tulee paniikki omien joulukorttien kanssa ja sama pätee kaikkiin sesonkeihin. Ystävänpäivät, äitienpäivät...you name it. Kaikille muille kyllä teen innoissaan yötä myöten kortteja, mut en ittelleni. Nyt ainakin yritän parantaa tapani ja säästellä itseäni stressiltä. Noi joulukuusen koristeet on leikattu tollaisesta bling-bling-matosta, joka on itse asiassa tollainen kännykän takakannen koriste. Nina, vanha Nipponin kävijä, toi niitä mulle edellisellä keikalla. Molemmat luultiin, et ne on "tavallisia timantteja", mut eipä ollut. Ensin ajattelin, et en saa käytettyä niitä oikein mihinkään, mutta tähän sopiivat mainiosti! Taidanpa tilata lisää.....


sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

ensimmäinen joulukortti!

Ensimmäinen joulukorttikin on sitten nähnyt päivänvalon! Tällä samalla, hyväksi havaitulla tekniikalla väsäsin koekappaleen mahdollisista joulukorteista ja luulenpa, että ainakin yksi setti täytyy tehdä tuollaisia enkulikortteja! enkelin helmaan laittelin tollaisia timantteja, jotka olivat siis sieltä Intiasta ostettuja "otsanappeja", Siinä meni muuten viimeset.


lisää kiitoskortteja

Tein vielä pari samalla kertaa, kun kerran rupesin tuohon touhuun. Tänään kasasin nuo kortit valmiiksi. Yhä edelleen tykkään kovasti noista väriroiskeista! Nuo punaiset lehdet on muuten ihan jostain pihapensaasta anoppi repinyt ja kuivatellut mulle korttihommiin. Ovat jonkun vuoden tuolla laatikossa odottaneet pääsyään askarteluihin.


lauantai 11. heinäkuuta 2009

pieleen mennyt kokeilu .....

Tutkailin immeisten blogeja ja löysin paristakin ohjeet jännään taustaan, jotka tehtiin Distress inkeillä ja vedellä. Tein omasta mielestäni ohjeiden mukaan, mut paperiin tarttui vain pisaroita ja läiskiä....
Eli siis ensin piti leimata läpinäkyvällä embossing musteella ja sit kaataa kirkas jauhe ja kuumailmapuhaltimella sulattaa. Valitsin sit tollaisen tekstin. Sit painelin eri värisillä mustetyynyillä tarjottimen takakanteen ja suihkutin vettä pääle. Sitten painelin leimatun paperin lammikkoon. Tällä taktiikalla taitavammat olivat saaneet aikaan tosi hienoja taustoja, mut mulla paperilla oli vain pisaroita. Sit kekkasin kokeilla tuputtaa loput keltaisella ja hyvähän siitä tuli!! Tykkään tosi paljon lopputuloksesta! Ehkä toi kukka nyt ei varsinaisesti ole sitä mitä hain, mutta muuten tollainen epätasainen väri miellyttää minun silmää kovasti!

perjantai 10. heinäkuuta 2009

lisää vauvaonnitteluja

Vielä tein jonkun verran noita kortteja poikavauvoille. Tällä samalla tyylillä tein kutsut kastejuhliimme.

kesäisiä onnittelukortteja

Otin nyt ihan vakavissani käsittelyyn nuo kukat, joita mulle on kertynyt aika paljon ja lisää tosiaan tulossa. Mun mielestä noiden kukkien lisäksi yleensä ei ihan hirveesti tarvii laittaa krääsää, vaan ne jo ihan itsessään on niin kaunista katseltavaa.
Tässä kolme samanlaista, mutta eri sävyistä korttia.