tiistai 8. marraskuuta 2016

Isänpäiväkortteja

Vihdoin sain itsestäni sen verran irti, että tein läjän isänpäiväkortteja. Niitä tarvitaan sinne ja tänne ja mulla on taas kerran ollut mielenkiinnon kohteena ihan muut jutut, kuin se mitä pitäisi.
Mutta tässä näitä nyt on. Kuinka moni muu tekee myyntiin isänpäiväkortteja?

Katsotaan muuten miten hassusti kuvat asettuu, kun laitoin ne vaan raahaamalla tähän. Yleensä olen ladannut jokaisen yksitellen. Hidasta, mutta tulevat ainakin niin tähän esille, kun haluan. Eli tämä on testipostaus.
EDIT: sen verran piti korjata, että siirsin vaan kuvat keskelle, kun olivat ihan tuolla vasemmassa reunassa. Eli näin tulen tekemään jatkossakin.



                              

                                      

                                      

                                      

                                      

maanantai 7. marraskuuta 2016

Halloween-synttärit

Tällaiset kutsut tein poikani 5-vuotisjuhliin, joissa oli karrrmaiseva Halloween-teema. 


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Köln- Photokina

Syyskuussa käväistiin Kölnin Photokina-messuilla. Oli tosi kiva päästä vähän tuulettumaan ihan ulkomaille saakka. Vaikka oltiin vaan pari päivää reissun päällä ja kyseessä oli vähän niinkuin työmatka, nautin kyllä ihan täysin rinnoin!!
Kaunis kaupunki. Varsinkin tuo Tuomiokirkko teki vaikutuksen. Ja sillalla oli ihana tepustella ja katsella sinne ripustettuja rakkauslukkoja. Keli oli ihan kesäinen. Lisää tällaisia matkoja, kiitos!









Ja pari otosta messuiltakin:)