keskiviikko 30. joulukuuta 2009
uusi leimasin koekäytössä
Käväisin alessa ja eksyin jotenkin kummasti taas Sinelliin....Sieltä tarttui mukaan tuo leimasin ja väänsin siitä sitten muutaman onnittelukortin. Eli ensin Distressillä kukka paperille ja sitten vesisäiliösiveltimellä vähän akvarelli-lookia pintaan. Käy vanhoille ja nuorille onnittelukortiksi mun mielestä.
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Ihan mahtava joululahja!!
Sain kaveriltani, Ninalta, jälleen kerran ihanan lahjan! Hän osaa joka kerta yllättää ja itse en keksi hänelle mitään mullistavaa lahjaa, mitä hänellä jo ei olisi! Tämä kirja on aivan mieletön!! Sitten vielä jo menneen joulun viimeinen joulukortti, jonka tekaisin kiireellä, kun kaikki kortit oli jo häippäisseet kotoa maailmalle.
maanantai 21. joulukuuta 2009
Muutama onnittelukortti
Viimeiset joulumyyjäiset tälle vuodelle.
No nyt voi alkaa siivota kotia joulua varten.....Eilen vietettiin kaverin studiolla joulumyyjäiset part.3 ja nyt ne oli sit viimeiset ennen seuraavaa vuotta! Illalla oli ihan hönö olo, kun ei tarvinnut alkaa vääntämään mitään "ihan pakko vielä ehtiä tekemään"-juttuja. Pysty alkaa nukkumaan heti saunan jälkeen......ja kyllä nukuttia! Tällaisia kilikello-tossuja tein vielä viime hädässä
lauantai 19. joulukuuta 2009
synttäreitä
Mieheni veli vietti tänään 40-vuotisjuhliaan ja tekaisin hänelle tällaisen kortin ja arvatkaas mihin konserttiin oli liput lahjaksi??? Meille koko porukalle myös hommattu paikat heidän vierestään=) Jippii!!!! Ja hänen rouvansa täytti viime viikolla vuoden enemmän, mutta ei kai nyt mitään sellaisia lukuja korttiin paineta? Kaikkihan me ollaan kakskyt ja jotain?
tiistai 15. joulukuuta 2009
vielä tuli peitto Intiaan jouluksi!!
Kivakiva! Eilen hain paketin postista! TAYS:in tytöt oli tehneet yhteistyönä tällaisen tois kivan näköisen peiton! Viime viikolla Kia ja Nina vei yhteensä yli sata peittoa perille ja vitsi, ku kuvissa näkyi riemukkaita lapsosia peitot harteillaan! Toivottavasti saan tännekin laitettua niitä kuvia!
Vielä ennen joulua pitäis saada kasaan 14 peittoa. Sen verran jäi lapsia ilman peittoa, vaikkakin Ninalla on kotona noin 100 peittoa vielä. Laitamme talkoot kasaan ja kokoamme saamistamme paloista peitot!
Vielä ennen joulua pitäis saada kasaan 14 peittoa. Sen verran jäi lapsia ilman peittoa, vaikkakin Ninalla on kotona noin 100 peittoa vielä. Laitamme talkoot kasaan ja kokoamme saamistamme paloista peitot!
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
peittoprojekti alkaa olla loppusuoralla
Saatiin apuja Vaaka ry:ltä tuossa syksyllä. He halusivat lahjoittaa keräämiään peittoja meidän projektiin, kun itse ovat jo himmailemassa omaa keräystään. Peittoja haettiin kaksi autolastillista. Tässä yhden keikan saldo: Tässäpä näitä olis eräämpikin.....
Peittojen lisäksi saimme muutaman säkillisen paloja, joita tässä järjestellään ja suunnitellaan.
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
tosi upea luomus!!!!
Siis, voi hyvää päivää! Se Marseille-saippua EI SULANUT!! Ensin kokeiltiin ihan huvikseen mikrossa, mut se vaan kuivui. No, sit laitettiin saippuaraaste vesihauteeseen. Ja se oli siinä tosi pitkään. Ei mitään vaikutusta! Ja se metallikuppi, johon raaste laitettiin oli tulikuuma. Sit laitoin sekaan sitä kirkasta saippuamassaa tarkoituksena sulattaa se ja saada saippua silloin sulamaan, kun seassa on kuumaa nestettä. Juuei. Kirkas massa suli heti, mut Marseille ei. Sit laitoin kirkasta massa mikroon ja sulaneeseen massaan sekaan tota raastetta ja uudestaan mikroon. Silloin saippusta tuli notkeaa, mut ei nestettä ja sit kun se oli vähän aikaa huoneenlämmössä siitä tuli sellaista sitkeää ja venyvää moskaa. Yritin laittaa sen uudestaan mikroon, et ehtisin heitää sinne värit ja tuoksut, ni ei se enää notkistunut. Taputtelin sit vaan sen kökön tollaiseen ruusumuottiin ja lopputuloksena maailman rumin saippua. Tuskin edes kädet puhdistuu...... Onko kukaan koskaan tehnyt tosta raastetusta saippuasta onnistuneita tuotoksia? Kun olen kyllä kuullut tuollaisia legendoita, että se muka olis ihan helppoa, mutta mikä meni pieleen??? Kertokaa hyvät ihmiset! Nyt olis nimittäin yli 4 kiloa Marseille-saippuaa, joten intoa vielä riittää, jos saadaan homma toimimaan.
Vinkkejä ja vihjeitä vastaanotetaan!!
Vinkkejä ja vihjeitä vastaanotetaan!!
lauantai 5. joulukuuta 2009
Saippuaa Marseille-saippuasta.
Illalla raastoin tuolla Tupperin raastimella yli kilon Marseille-saippuaa. Tarkoituksena tänään pystyttää taas saipputehdas ja kokeilla vaihteeksi tuota vesihauteessa sulattamista. Syyt, miksi päädyimme tähän on yksinkertaisia: a) kirkas saippuamassa on meiltä loppu, b)valkoista saippuamassaa ei tietojemme mukaan saa Suomesta ja c) Marseille-saippua on jonkun verran halvempaa, kuin oikea saippuamassa, joka on tähän tarkoitukseen tehty.
Eli tänään tarkoitus vääntää vielä kaksiin myyjäisiin saippuat. Edellisissä saippuat muodostuivat jonkinlaiseksi hitiksi. Esittelen sitten jossain vaiheessa tuotokset, ni näette, et kannattaako kokeilla!
Eli tänään tarkoitus vääntää vielä kaksiin myyjäisiin saippuat. Edellisissä saippuat muodostuivat jonkinlaiseksi hitiksi. Esittelen sitten jossain vaiheessa tuotokset, ni näette, et kannattaako kokeilla!
ompeluhommeleita.....
perjantai 4. joulukuuta 2009
Punaista joulua!
Ostin joskus Talousmarkasta tosi halvalla 3 metriä tollaista joulunauhaa ja nyt rupes ärsyttämään, kun se jättirulla vaan pyörii tuossa muutenkin täydellä pöydällä. Tekaisin muutaman tällaisen ruotsinkielisen joulukortin.
Ja se rulla pyörii aina vaan siinä pöydällä. Täytyy tehdä tänään lisää noita kortteja.....
Ja se rulla pyörii aina vaan siinä pöydällä. Täytyy tehdä tänään lisää noita kortteja.....
torstai 3. joulukuuta 2009
joulupukki-kortti
Viime yönä tein kortteja yli puoleen yöhön. Kuitenkin ainoa, mitä sain valmiiksi oli kaksi tällaista erittäin pelkistettyä pukkikorttia. Tuo paperi oli niin ihana, et halusin sen pääosiin, joten jätin kaikki koristukset seuraavaan kertaan.
Tuo HO HO HO- leimasin on oikeasti pöllöleimasinsetistä HOO!-leimasin. Taustapaperi, jonka olen leikannut kuviosaksilla, on pakkauspaperia Ikean valokuvakehyksistä ja sithän siinä on tota Dymoo. Itse kyllä pidän.
Tuo HO HO HO- leimasin on oikeasti pöllöleimasinsetistä HOO!-leimasin. Taustapaperi, jonka olen leikannut kuviosaksilla, on pakkauspaperia Ikean valokuvakehyksistä ja sithän siinä on tota Dymoo. Itse kyllä pidän.
peittoihin nimet
Tässä meidän käsityö-myyjäisporokassa on eräskin Johanna, jolla on tollainen hieno kirjontakone. Hän siis teki nimet sen mukaan, kun hänelle aina laitoin viltintekijöiden tietoja. Tarkoituksena on merkata peitot sen tekijän nimellä.
Eilen leikkelin noita irti ja ompelin jo reunat kiinni. Lauantaina menen Ninan luokse ompelemaan laput kiinni itse peittoihin. Näyttää tosi kivalta!
Eilen leikkelin noita irti ja ompelin jo reunat kiinni. Lauantaina menen Ninan luokse ompelemaan laput kiinni itse peittoihin. Näyttää tosi kivalta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)