tiistai 28. helmikuuta 2012

Pikkupoikien kortteja

Taas päästiin tämän hetkiseen lempiaiheeseeni! Ennen oli jotenkin kauheen vaikeeta saada aikaiseksi poikien onnittelukortteja. Mut sitten tekaisin ihan itte nuo kaksi pientä poikaa, ni jotenkin ne kortitkin alkoi sitten luonnistumaan:)
Kuvat noihin kortteihin olen saksinut irti tällaisesta ihkusta skräppipaperista.
Sit vielä joitain merirosvoaiheisia kortteka. Tuo taustapapru on revitty sen yhden kirjan sisäkannesta. Siis sen kirjan ostin silloin aikoinaan kirpparilta ihan tahän tarkoitukseen, että saan tehdä pojille merirosvokortteja. Kirja käsitteli merirosvoutta....ja siinä oli siis noita karttoja aika paljon. Ni niistä se ajatus sitten lähti.....

maanantai 27. helmikuuta 2012

Uuteen kotiin

Panduron taloleimasimet ja saman yrityksen joulutalopaperista leikattu mökki ja se sitten kohotettu 3D-tarroilla. Pilvet yhdestä skräppikuviopaperista leikattu.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kirpparilöytö!

Käytiin eilen kirpparilla ja sieltä tarttui mukaan tämä upea lipasto, joka on ollut varmaan jossain vaiheessa elinkaartaan sairaalassa käytössä. Tykästyin tähän heti ensisilmäyksellä ja hintakaan ei päätä huimannut;75 SEK eli vähän yli 8€. Siitä tulee tietysti mun askartelutarvikelipasto! 
Ajatuksena oli laittaa jokaiseen laatikkoon tavaroita teeman mukaan, niinkuin: Ystävät, joulu, synttärit, vauvat, hääparit jne. Olis niin kiva, kun kaikki johonkin aihepiiriin liittyvät leimasimet, peperit ja koristeet olis yhdessä ja samassa laatikossa, ettei tarviis aina kaikkia nurkkia tonkia. Pääsis paljon nopeammin aloittamaan hommat. Ja mieskin tykkäsi tästä, mikä on kyllä jo aika kumma juttu....

lauantai 25. helmikuuta 2012

Äitienpäiväonnea!

No, nyt alkoi Lyyti kirjoittaa!! Tässä parit kortit keväälle ja äitienpäiväksi!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Ensimmäiset Ylioppilaskortit valmiit!!!

Uskomatonta, mutta totta! Todellakin olen saanut vihdoin rutistettua kaksi yo-korttia valmiiksi!!!
Korteissa taustalla paperinpaloja revittynä vanhoista koulukirjoista, joita ostin tuolta rannassa olevasta antikvariaatista. Kuvat on löytyneet joskus kirpparilta. Siis joku erittäin vanha valokuva, jonka olen kopioinut sitten tuollaiselle läpikuultavalle vellumille. Kuvan alla ensimmäinen säe Gaudeamus igiturista, näkyy kivasti läpi tosta kuvasta. Ruusut on Tildan leikekuva-arkista....nii. Siinäpä se.

Hyvää pääsiäistä!

Siis nyt karkailee jo tosi pahasti! En vaan saa tehtyä niitä korttejä äideille ja valmistuneille!! 
En koskaan ole lähettänyt YHTÄÄN pääsiäiskorttia ja nyt niitäkin sitten on valmiina muutama. Yritän jotenkin vissiin kiertää taas varsinaista aihetta??
Tosiasia on se, että mulla on se ihmeellinen "käytäloppuunkaikkiturha"-vaihe, ja minusta nuo tiput yms. oli aika turhia, joten tein ne pois. Pitää nyt sit varmaan lähettää pari pääsiäiskorttia tänä vuonna.....
Sain kyllä jo alotettua yksiä kortteja, joita oikeasti tarviin, joten ehkä jo tänään näette lopputuloksen.....

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Taas kortti nuorelle pojalle

Tänään leikin uusilla Spellbinders tähti-stansseillani! Oli pakko päästä koklaamaan tätä ideaa, jonka näin yhdessä blogissa joskus. Nyt vain hiukan muunneltuna sitä  toteutin. Ainahan noita poikakortteja tarvii ja nyt ku on tollanen draivi päällä, ni tehhään nyssitten! Nii.

Talvi Skånessa

Suomessa ennätyslumitilanne ja parhaat hiihtokelit ja täällä meillä voisi mennä vaikka vesihiihtämään....Onkohan tämä nyt jo kevättä?
Kuvat otettu eiliseltä kävelyretkeltä viereisellä Fredriksdalin maatilalla.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kortti eläkkeelle lähtevälle

Näitä aina välillä kysellään. ja itse asiassa  mulla oli yksi loistoidea aiheeseen liittyen, mutta en ole saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. Eilen  ihan vahingossa tein sitten tällaisen. Istuin pari tuntia keittiön pöydän ääressä tekemässä niitä ÄITIENPÄIVÄkortteja, niin ainut, joka nyt on valmis, on tämä eläkekortti. Tämän lisäksi hirveä läjä puoliksi valmiita kortteja pienille pojille.....että hyvinhän tää menee. Luultavasti vähän ennen joulua mulla on pari korttia äideille ja yksi ylioppilaalle.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Teinipojille onnittelukortteja

Nämä kortit ei nyt ole siitä kuuluisasta silpusta tehty, mut tässä olen nyt sit alkanut tuhoamaan noita vanhoja numerotarroja, joista suurimmasta osasta liima kuivunut ja ne piti liimata tohon korttiin. Jostain syystä niitä on tullut osteltua halavalla sieltä ja täältä ja niitä on pari isoa purkkia vanhenemassa....
Alin paperi on siis vain liimattu kartonkiin ja päällimmäiset kohotettu 3D-tarroilla.

perjantai 17. helmikuuta 2012

korttei

Halusin nyt vielä näyttää muutamasta kortista lähikuvaa, kun olen niiiin tyytyväinen itseeni, et sain niinkin paljon valmiita kortteja. Näissä on tosiaan käytetty nyt pois noita silpusta valmistuneita taustoja ja joskus hamstraamiani kaikenlaisia tarroja ja Forever Friends 3D-kuvia. Niistä saa helposti tosi söpösiä kortteja.

Tällainenkin on tullut nyt valmiiksi. Tiedoksi muuten muillekin tavaroiden hamstraajille ja hilloojille: tarrojen liimat kuivuu aikojen saatossa, et kandee varmaan käyttää pois.....Mä ainakin käytän nyt tehokkaasti kaiken pois! Ainakin mielikuvitusmaailmassani....
Tämä kortti on mun lemppari noista vauvakorteista. Myös noi tekstitarrat Panduron outletin alennusmyynnistä.

valmiita kortteja silppulootasta

Mun piti tehdä siis kortteja äideille ja ylioppilaille, mutta kas kun taas tuli muutama kortti vauvoille....Niitä on vaan niin kiva tehdä. Ja ainahan noita vauvoja syntyy!
Nuo tarrat on Panduron ale-laarista ja taustat siis sieltä mun silppulaatikosta. Pearlmaker on mulla nykyään kovassa käytössä. Joka korttiin sitä tulee spruitattua.

Lähikuva mun pakkomielteestä, eli kehystämisestä. Mun mielestä kaikki kuvat ansaitsee jonkunlaisen kehyksen ja usein kehykset tarvii kehyksen jne...Myös korttien taustapaperit kaipaa mun mielestä aina jotain kehystä. Sen ei nykyään enää tarvii välttämättä olla tuollainen paperi taustalla, vaan nykyään kelpuutan myös tuollaisen musteella tehdyn rajauksen reunaan. Tämän kuvan olen ensin musteella rajannut ja sitten vielä liimannut hänet yksiväriselle paperille. Ja tuo taustan roiskepaperi on itse musteilla sotkettu.

Yhteensä 10 korttia tuli valmiiksi asti niistä toissailtaisista yhden hengen talkoista:)
Vielä on muutama raakile, joista en nyt tiedä, et miten niiden kanssa toimisin. Mitä ne niinku kaipaa....Ehkä se idea tulee piankin tai sitten pitkän ajan kuluttua. Saa nähdä.

torstai 16. helmikuuta 2012

sotkua

Eilen illalla otin askarteluvapaata ja aloin tehdä kortteja sitten niistä mun viimeviikkoisista pohjista. Siis lopuista, mitä jäi tuosta jäljelle, kun tekaisin niistä kyllä nekin ystikset.
Joka paikka oli täynnä tällaisia läjiä.....

Ja tällaisia läjiä.....
 Ja varmuuden vuoksi hain vielä varastosta ison kasan kauan sitten unohtuneita tarroja yms. tarvikkeita, että varmasti saan paljon tehtyä tuotoksia.
Ja kyllähän niitä tulikin, mutta ovat kaikki vielä enenmmän tai vähemmän keskeneräisiä, joten laitan niistä kuvia, kunhan saan niitä valmiiksi asti!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Omat ystävänpäiväkortit

Jotenkin olin taas unohtanut, että voisin itsekin lähettää ystäville kortteja ja sitten kun muistin, päätin, että tänä vuonna en jaksa lähettää yhtään korttia. Kunnes tuli lauantai-ilta. Olin ihan kamalan väsynyt ja suunnittelin, että painun pehkuihin poikien kanssa jo kasilta. Sitten yhtäkkiä siinä pötkötellessä sainkin loistavan idean: alan tehdä kortteja....Päätin, että laitan samalla kertaa ystävänpäivätervehdykset ja kiitokset ristiäisvieraille! Siinähän menikin sitten ihan kivasti taas puoleen yöhön.
 Kaikki on tehty niistä silpuista, kun se nyt kerta on tän viikon teema. Yläpuolella menee siis sukulaisille ja muille ristiäisvieraille. Niissä vähän eri variaatioita, mutta sama idea. Nämä alemmat on muutamalle ystävälle. Tein ihan tosiaankin vain muutaman hassun ja kaikki pikkasen erilaisia. Tuo vasemman puolimmainen on Heidille. Hän on yksi vanhimmista ystävästäni, jonka kanssa yhä pidetään tiiviisti yhteyttä. Ja vaikka aina ei pidettäiskään, on aina yhtä ihanaa ja luontevaa aloitta jutustelu. Vaikka välissä olisi pitkäkin aika, ettei nähdä toisiamme.

Ja nyt nämä uskaltaa jo laittaa eetteriinkin, kun luultavasti viimeisetkin ovat korttinsa saaneet. Aina muuten meikäläinen lähettää ainakin pikkasen liian myöhään kaikki kortit. Ei väliä, onko kyseessä synttärit tai joulut, ni koskaan ei tule multa kortti ajallaan.....

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kyllä lähtee.....osa 562.....

Kamppailen ihan samojen ongelmien kanssa, kuin kaikki paperiaskartelijat, tai muut käsityön harrastajat; kaikkea on paljon ja mitään ei raaski heittää pois, kun eihän sitä koskaan tiedä.....
Ainakin kerran vuodessa mulle tulee sellainen vimma, että NYT alan tehdä kortteja siitä silpusta mitä olen säilönyt moneen eri laatikkoon. No, nyt on taas se aika vuodesta. Mulla on noita kauniita  paperinpaloja, isoja ja pieniä ihan ympäri huushollia ja varastoa.
Niiden lisäksi minulla on kenkälaatikollinen täynnä pääasiallisesti yksivärisiä paperinpaloja. Näiden lisäksi on tietysti erinäisiä läjiä ihan kokonaisia kumpaakin laatua....
Näistä nyt sitten päätin alkaa tehdä tänään kortteihin taustoja. Vain silppu on jälleen kerran sallittua.
Parisenkymmentä taustaa sain väsättyä.
Nyt on ihana aika vuodesta, kun joulu ja ystävänpäivä on takana päin. Tai ystävänpäivä on kyllä vasta tulossa, mutta korttirumba siihen liittyen on jo ohi, niin nyt on aikaa tehdä seuraavan sesongin kortteja hitaasti ja ihan fiilispohjalla. Ei ole niitä pirhanan deadlineja. Oli jo vähän stressiä noiden korttien kanssa, kun tosiaan vielä siinä välissä tein ne hääkutsutkin.
Mutta nyt siis ihan innoissani tämän projektin kimpussa. Vähän itteänikin jännittää, mitä näistä syntyy. Vai syntyykö mitään....Niinkin voi kyllä käydä, että ihan tohkeissani kauheasti valmistelen jotain megaprojektia ja sit se vaan jää seuraavan innostuksen jalkoihin. Mutta toivon kovasti, että näistä syntyy edes muutama valmis korttikin ylppäreille, äideille ja muille vastaaville, joita juhlitaan keväällä ja kesällä.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Friendship

Tällainen korttikin on tupsahtanut tuohon ystiskorttiläjään.Mää niin tykkään tosta korttipohjasta! Onneksi niitä on vielä jäljellä:)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Hyvästit.....

Ihanat ystävät muuttavat täältä Helsingborgista Norjaan ensi viikolla!!! Tein heille tällaisen kortin samalla kaavalla kuin nuo ystävänpäiväpöllökortit. Siinä on koko jäljelle jäävä ryhmä lapsineen ja korineen:) Ikävä tulee varmasti! Toivottavasti vielä tavataan!!!

Lisää kortteja ystäville

Tässäpä nämä nyt alkaa ollakin sitten... Ei kyllä tullut haluttu saldo täyteen tänä vuonna. Mut kyllä tuota muutakin puuhaa on nyt riittänyt, että valitettavasti ei kortteiluun jää niin paljon aikaa, kuin haluaisin! Nyt on siis yhdelle ystävälle jonkinmoinen läjä kortteja valittavaksi ja sitten työpaikan ystävänpäivämyyjäisiin loput. Tänä vuonna en myöskään saanut muuta sinne myyjäisiin tehtyä, kuin vaan nuo kortit.