lauantai 8. kesäkuuta 2013



Huomenna vietämme taas perinteisiä Kotitoripäiviä Karhusaaressa!
Laitamme pöydät Tuulan pihalle ja osa myy tuotteitaan sisällä ja kahvitarjoilu järjestetään viileässä talossa.

Paikan päällä on tälläkin kertaa monta käsityöihmistä, Partylight, me&i, Tupperia, erilaisia kosmetiikkajuttuja ja Living and room, jota itse ainakin odotan ihan innolla. Itse asiassa tein jo tilauksenkin yhdestä ihanasta taulusta.

Kotitoripäivät on tosi kiva perinne, joka alkoi muutama vuosi sitten ystäväni innostuksesta. Hän rakastaa tapahtumia ja äksöniä ja käsitöitä. Itse ei osaa, eikä jouda tekemään, niinpä tilailee aina kavereilta sitä ja tätä! Siitä ihan alusta ne vakiomyyjät on pysyneet pääasiallisesti samoina, mutta aina löytyy uusia tuttavuuksia, kun verkostoidutaan. Tapahtumassa on kyllä aina kivaa, kun saa höpötellä samanhenkisten tyyppien kanssa ja vaikkei kauppa aina kävisikää iha hurjana, niin aina olen ihan tyytyväinen ollut! Jokainen myyjä laittaa sanaa eteenpäin omille tutuilleen ja emäntä yleensä sitten mainostaa omilla nurkillaan tapahtumaa. Jokainen myyjä tuo jotain tarjottavaa paikalle ja asiakkaat saavat sitten ilmaiseksi kahvia ja pullaa.

Jos olette kiinnostuneita tulemaan käymään ja haistelemaan ilmapiiriä, laittakaa viestiä, niin annan mielelläni osoitteen. Tänne ihan julkiseen levitykseen en sitä viitsi laittaa.

Ei kommentteja: