sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Uusi Lastensairaala

Perjantaina olimme ystäväni kanssa kiertelemässä Helsingin keskustassa lippaiden kanssa ja keräämässä rahaa Uudelle Lastensairaalalle. Ihmiset olivat pääosin erittäin positiivisesti mukana jutussa ja jäivät jututtamaan meitä. 
Samalla meillä oli mahdollisuus mainostaa tulevaa Kamarimusakirppistä, joka tulee olemaan siis aivan mieletön spektaakkeli!! 24.5, lauantaina, eli Siivouspäivänä, on mahdollisuus kuulla 4 tuntia putkeen ammattimuusikoita ympäri Suomen maan ja tehdä kirppisostoksia. Paikalla on myös meikkitaiteilija, hieroja ja keramiikkataiteilija. KAIKKI päivästä tulevat tuotot ohjataan lyhentämättöminä Uudelle Lastensairaalalle! Tulkaa siis tekin sankoin joukoin Siivouspäivänä Musiikkitalolle ihmettelemään mahtavaa meininkiä! Kaikki myymättä jäävät kirppiskamat viedään Hope-yhdistyksen varastolle, josta vapaaehtoiset sitten jakavat tavaroita ja vaatteita vähävaraisille lapsiperheille! Mukana talkoissa myös siinä vaiheessa pakuovelle.com.
Jos haluat itse olla mukana Kamarimusakirppiksessä, voit tuoda heti aamusta kirppiskamaa myyntiin Musiikkitalolle hyvän asian puolesta. Tärkeää on muistaa, että tavara on puhdasta, ehjää ja valmiiksi hinnoiteltua! Tämän lisäksi kerään myös käsityö-ihmisiltä lahjoituksia sinne myytäviksi. Jos siis haluat antaa jotain itse tekemääsi, ota minuun yhteyttä, niin kerron, miten juttu toimii! Paikalla on kaksi kassaa, jotka ottavat vastaan myös kortteja! Jos haluat olla mukana siellä touhuissa, voit ilmottautua minulle ja tulla pöytävastaavaksi. Eli tarvitsemme sinne vielä muutaman henkilön, joka siivoaa kirppispöytiä ja laittaa lisää tavaraa esille ja kertoo tarvittaessa ihmisille tapahtumasta!

Perustin myös oman keräyslippaan, jonne voi tehdä suoraan lahjoituksia, mutta en vain ymmärrä, miten sen voi lisätä noihin gadgetteihin?? Aiemmin laitoin yhden Hopen lippaan tuohon sivuun ja se meni hienosti, mutta nyt näkyy vain linkki, jota ei voi klikata auki. Ei ymmärrä....Mutta tässä linkki siis omaan Nooran Lippaaseen: Nooran lipas

Kaikki nyt siis mukaan rakentamaan Uutta Lastensairaalaa!! Pienikin ele tämän asian hyväksi saa aikaan ihmeitä! Rakennustyöt alkavat jo tämän vuoden lopulla, ja valmistuu vuonna 2017. Julkisin varoin sairaala olisi tullut joskus tulevaisuudessa....Lapsemme tarvitsevat paikan, jossa sekä sairastunut lapsi, että myös perheenjäsenet saavat kaiken tarvitsemansa avun! Tule siis mukaan talkoisiin!!



2 kommenttia:

Etanaelli kirjoitti...

Ihan mahtavaa, että olitte keräyslippaiden kanssa liikkeellä. Itse olen aikoinani ollut samassa hommassa SPR:n hyväksi.

Tuohon tekstiin on muuten lipsahtanut väärä päivä eli Kamarimusakirppis on siis 24.5 :) Ja siellä nähdään!

noora kirjoitti...

No niinpä olikin! Hyvä kun huomasit! Nyt on oikea päivämäärä tekstissä! Ihana kun tulet mukaan! Soitellaan sitten lähempänä siitä päivästä!