Kaksi ystävääni olivat joulun työhommeleissa Delhissä ja kyselivät lähetystön kautta kouluja/vastaavia, mihin voisi mennä vierailemaan ja viemään mukana tuotuja lasten vaatteita. He olivat päätyneet sitten erääseen slummiin, johon on rakennettu koulu/päiväkerho, jonne lapset pääsevät muutamaksi tunniksi oppimaan vähän englantia ja joitain eri tärkeitä normaaliarjen asioita, mm. käsihygieeniaa. Lapset istuvat pääasiallisesti betonilattialla koulussa, joten likat ajattelivat viedä sinne retkipatjoja, minkä päällä olisi läpimämpi istua.
Delhissä on tähän aikaan vuodesta yöt lähellä nollaa, joten lämpimiä vaatteita siellä tarvitaan ja niitä tytöillä onkin jo jonkin verran kasassa. He lähtevät sinne työmatkoille useita kertoja vielä tulevan kevään aikana, joten he saavat vietyä useita matkalaukullisia paikan päälle.
Syy, miksi tästä avaudun täällä on se, että ajattelimme ruveta neulomaan jämälangoista villaneliöitä ja tehdä niistä sitten lämpöisiä peittoja slummien kylmiin koteihin. Ninalla oli neliöitä jo neulottuna iso läjä kotonaan. Itselläni on iiiisoooo korillinen kaiken maailman langan pätkiä, joita alan nyt neulomaan neliöiksi. Kooksi ajattelin 15x15 ja 10x10. Kahdenkokoisia vois tehdä. Sitten Ninan kanssa yhdessä niitä kasattais peitoiksi. Eli löytyykö täältä blogimaailmasta halukkaita alkaa tähän projektiin? Mulle vois laittaa meiliä, jos kiinnostusta löytyy! Seuraava retki heillä Delhiin on 20.1 ja siihen mennessä yritetään saada jo jotain kasaan. Seuraavan kerran lähteevät jossain kohtaa helmikuuta jne.
Laitan tähän tyttöjen oman kirjoituksen aiheesta, jonka he julkaisivat facebookissa pystytetyn ryhmän seinällä. Tuossa ryhmässä haetaan lähinnä meidän firman sisältä vaatteiden ym. lahjoittajia. Eli näin tytöt kirjoittavat:
Vietimme joulua Delhissä ja saimme mahdollisuuden käydä slummissa sijaitsevassa koulussa/iltapäiväkerhossa. Koulu on rakennettu tänä vuonna irlantilaisten toimesta, jotka myös ostivat tontin. Koulua pyöritetään ja varoja kerätään kuitenkin paikallisten voimin. Lapset ovat 4-10-vuotiaita tyttöjä ja poikia, jotka asuvat ympäröivässä slummissa. Näillä pienillä lapsilla ei ole mahdollisuutta käydä "oikeaa" koulua. He auttavat äitiä aamupäivisin esim. hoitamalla pienempiä sisarruksia ja pääsevät sitten klo 14 muutamaksi tunniksi viettämään aikaa muitten lasten kanssa.Mitä meidän olisi tarkoitus kerätä slummin lapsille vietäväksi; lyhyesti sanottuna kaikki kelpaa. Vaatteita, leluja, paperia, kyniä, värityskirjoja, saippuaa, hammasharjoja, kampoja, sukkia, kenkiä, vilttejä, retkialustoja jne. Juuri nyt pitäisi saada vähän paksumpia lastenvaatteita, sillä öisin Delhissä on alle 10 astetta lämmintä. College-paitoja, pitkähihaisia paitoja, housuja, sukkia, kenkiä, villatakkeja, villapaitoja...kaikkea mikä lämmittää pieniä ihmisiä. Älkää välittäkö tuosta päättymisajasta, siihen kohtaan oli vain laitettava joku päivämäärä. Tämä juttu ei pääty koskaan.Logistiikkapuoli on vielä hiukan keskeneräinen, niin Suomen kuin Delhin päässä...mutta eiköhän tuo tavaroitten keräys jotenkin saada onnistumaan.
Mulla siis tarkoituksena nyt vaan keskittyä peittohommaan. Laittakaa siis meiliä: noorannurkka@gmail.com , niin minä laitan teille osoitetietojani.
Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu asiasta, että saatais edes yksi peitto yhteisvoimin kasaan!! Laittelen tänne tietoja homman etenemisestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti