keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

saippuoita poikineen....

Pidettiin tänään Ninan kanssa saippua-teemapäivä. Eli sulateltiin meidän loput saippuamassat ja tehtiin isot kasat saippuaa lahjoiksi ja myyjäisiin. Olen todella innoissani ja tyytyväinen päivän saldoon!!
Nämäkin pikkusydämet ovat niinkuin pieniä namusia. Tekis mieli nuolaista! ihanii pikkukaloi....Tehty Ikean jääpalamuotteihin. Tuoksuina mustikka ja meloni.
Vadelma-, Ruusu- ja mangosydämiä.

Tällainen lahjapaketti-idea Ninalta. Ihan niinkuin olisivat konvehteja. Kelpaa myös pienten immeisten pestä käsiään!


Sitten vähän isompi omenasaippua. Ihana tuoksu!



Tämän tyylisiä juttuja! Saippuan teko on äärettömän helppoa valmiista mikrossa sulatettavasta massasta. Olemme hankkineet (lue: Nina pääosin on hankkinut...)suuret määrät muotteja( silikoonimuotteja leivontaan, jogurttipurkkeja, jääpalamuotteja ja myös ihan tähän tarkoitukseen suunniteltuja muotteja....), väriaineita, tuoksuja, koristeita. Massa kovettuu alle tunnissa, niin, että samoja muotteja voi käyttää yhden session aikana useaan otteeseen. Noita värillisiä; siis mm. valkoista mikrouunimassaa on löytynyt Tukholmalaisesta Panduro-liikkeestä. Suomesta ei vielä havaintoa sellaista myyvästä liikkeestä. Tietääkö kukaan?




4 kommenttia:

navettakissa kirjoitti...

Aivan syötävän ihania nuo pienet sydämet! Ja konvehdit, oih! Meillä Mies omisi ainakin noi mustikkakalat, se on niin perso sille marjalle. =)

Minna kirjoitti...

Ihan mielettömän suloisia saippuoita! Ai kun haistaisikin netin välityksellä noiden tuoksun :D

Joanna746 kirjoitti...

HEI!
Löysin tämän postauksesi, kun etsin googlen kautta ohjeita ja vinkkejä saippuan tekoon. Kysyisinkin, että millä muotilla olet valmistanut nuo herkullisen näköiset sydänsaippuat?
Olen kaikenlaisia sydänmuotteja nähnyt, mutta tuohon ihastuin!

Tilaatko saippuan tekoon tarvittavat tuotteet mahdollisesti netistä? Jos, niin saako kysyä että mistä?

noora kirjoitti...

Moi Joanna!
Ollaan haettu itse tuota massaa ja tuoksuja Lahtisen vahavalimolta, Riihimäeltä.(massa 10€/kg) Myös ympäri maailmaa ja ihan Suomestakin ollaan muotteja, tuoksuja ja värejä metsästetty. Yhdessä kaverin kanssa niitä hankitaan ja tasataan vähän kuluja.
Ystäväni on tuonut Tahimaasta, Intiasta ja Kiinasta tosi paljon tuoksuja. Eräs toinen ystävä on tehnyt tilauksen "pieni tuoksukauppa"-nimiseen nettikauppaan ja oli oikein tyytyväinen tarjontaan. Nuo omatkin suosikit, sydämet olen ostanut Pariisin Marie Claire ideé- messuilta. Ovat sellaisia silikoonimuotteja, jotka on ilmeisesti tarkoitettu lähinnä leipomiseen? Nyt muuten vinkki vitonen: Lidl myy silikoonimuotteja erittäin halvalla! Ostin viime viikolla ruusumuotteja. Oli tosi kivoja. Silikoni on hyvä tossa saippuahommassa, ku pala on helppo irrottaa siitä muotista!
Iloisia saippuantekohetkiä!!