perjantai 13. marraskuuta 2009

korttitilaus innoitti

Sain silloin männä päivänä sen 34 kortin tilauksen, johon täälläkin blogissa etsin sitä yhtä tiettyä lumiukkopaperia. No, eihän sitä enää mistään saa, joten aloin tekemään kaikista noista mun joulupaperin jämistä mahdollisimman paljon kortteja, joita sitten voisin tarjota sille tilaajalle. Huonohan se sellainen myyjä on, joka ei tarjoa vaihtoehtoa. Innoissani nyt jo kolmatta päivää pakerran noiden korttien kimpussa, kun sain päivällä kuulla, et ne oli menossa johonkin liikkeeseen myyntiin. Ei siinä mitään, mutta kun homman nimi on se, et myyn näitä korttejani ihan pilkkahintaan, niin, että saan matskut takas ja tosi vähän vaivanpalkaa, ni tilaaja halusi siihen vielä könttäalennusta, jonka annoin. Ja nyt sitten laskin, et kauppias nettoaa minun suurella vaivalla vääntämilläni korteilla mahdollisesti kolminkertaisen voiton, ni en mä sit halunnut lähtee siihen kauppaan. Ja muutenkin ajattelin, et tästä lähtien ihan tyynen rauhallisesti kieltäydyn tilaustöistä. Jos ne mitä mulla on valmiina ei kelpaa, ni sit ei voi mitään, kun täytyyhän ihmisellä olla muutakin elämää, ku jotain hikisiä kortteja vääntää!
Ja sitä paitsi olen aivan onnellinen, kun nyt mulla jää enemmän aikaa tehdä myyjäisiin kortteja. On nimittäin vielä neljät myyjäiset edessä ja kortit jo aika vähissä.....

1 kommentti:

Saija kirjoitti...

Joo, elämää täytyy kyllä olla mut ei noi sun kortit mitenkään hikisiä kyllä oo. Ja niin hienoja oliyt taas tehny!